Moonsorrow - Jumalten Kaupunki/Tuhatvuotinen Perintö - Текст песни

[alkusoitto]
 Tuhannen vuotta olemme kulkeneet 
 eksyksiss, etsien kadotettua kansaamme, ja katso! 
 edessmme avautuu tie jumalten kaupunkiin.
 [JUMALTEN KAUPUNKI]
 Tuon laakson pohjalla 
 taivaiden tornien ymprimn. 
 Joet vilkkaat ristevt 
 aikaa ammoista kuljettaen. 
 Saattue pyshtyy 
 lmpimn sateeseen. 
 Jossain kaukaisuudessa 
 pronssitorvi soi - kuunnelkaa! 
 Tie aukenee laaksoon, 
 vedet ain' virtaa alaspin. 
 Ikuisuuteen aika vie, 
 kultaiseen taloon jumalten. 
 Ukkonen valaisee 
 seinmt vuorten jylhien. 
 Vesi rummuttaa kattoa metsn 
 sen kansaa raviten. 
 Tuhannen vuotta kulunut kai 
 on siit kun tlt lhdimme. 
 Vihdoin olemme kotona 
 kaupungissa ikuisten. 
 Tie aukenee laaksoon, 
 vedet ain' virtaa alaspin. 
 Ikuisuuteen aika vie, 
 kultaiseen taloon jumalten. 
 Puisen pydn rell 
 esi-ist juhlivat. 
 Sirpaleissa rikotun lumouksen 
 jalat veress tanssien. 
 Vesi kadonneen jrvenseln 
 iisyydess lep. 
 Heikko pinta peilityyni vreilee 
 vain kosketuksesta ihmisen. 
 Tuhannen vuotta ja 
 veljet toisensa pettvt. 
 Niin jumalten kaupungin 
 kauneus edessmme katoaa.
 
[English translation:]
 
[LEGACY OF A THOUSAND YEARS]

 [prelude]

 For a thousand years we have wandered, 
 seeking for our forsaken people, and lo! 
 before us is the path to the city of the gods. 

 [CITY OF THE GODS]

 At the bottom of that valley 
 surrounded by heavenly towers. 
 There cross two brisk rivers 
 carrying long gone time. 

 Here the company will stop, 
 resting in the warmth of rain. 
 Somewhere far, far away 
 sounds a bronzen horn - hearken! 

 Path leads to a valley, 
 waters running downwards. 
 To eternity our time shall lead us, 
 to the golden house of the gods. 

 At the flash of lightning 
 the dreary mountains unveil. 
 Water pounds the green vault, 
 nourishing the woodland folk. 

 A thousand years may have passed 
 from the moment we left our home. 
 At last have we returned 
 to the city of the eternal. 

 Path leads to a valley, 
 waters running downwards. 
 To eternity our time shall lead us, 
 to the golden house of the gods. 

 Our forefathers, they feast 
 around a wooden table. 
 In the fragments of a broken spell 
 they dance with blooded feet. 

 The open, forsaken lake 
 is sleeping in forever. 
 The frail unrippled breaks 
 only at the touch of man. 

 A thousand years 
 for a brother to betray brother. 
 And the beauty of the city of the gods 
 will vanish before our eyes.